Ilonan kotona oli postaus lempikotitöistä ja nyt uskaltaudun minäkin sitten samaan hommaan joka kävi jo kerran aikaisemminkin mielessä mutta jätin sen sitten hautumaan kun ajattelin ettei ketään kuitenkaan kiinnosta lukea siivouksesta (paitsi minua).
Minä pidän siivoamisesta. Oikein todella.
On paljon sellaisia hommia, joita teen välillä ihan vain tekemisen ilosta vaikkei ehkä niin tarvitsisikaan. Vaikka toisaalta esimerkiksi imurointi on suoritettava joka päivä koska on aika ikävää kun jalkapohjiin tarttuu hiekkaa ja kissankarvapalloja leijailee käytävillä.
Minä en suorita viikkosiivouksia vaan päiväsiivouksia. Olen kehittänyt systeemin jonka avulla siivous sujuu nopeasti ja helposti joka päivä. Joka aamu kahvin ja surffaustuokion jälkeen kaivan imurin kaapista ja napsautan sen päälle. Aloitan makuuhuoneesta ja samalla kun imuroin, petaan sängyn ja nostan kaihtimet ylös.
Makuuhuoneen jälkeen on vuorossa eteinen, lastenhuone, keittiö sekä olohuone. Samalla kun etenen, sinkoilen ees taas asunnossa kiikuttaen harhautuneita tavaroita paikoilleen ja petaan lastenhuoneessa vuoteet. Aina välillä, jos on oikein energinen olo, moppaan vielä lattiatkin viimeisenä huone huoneen perään.
Sitten kun olohuone on imuroitu,
voilá! onkin koko asunto täysin siivottu. Yleensä tämä vie aikaa noin puolisen tuntia, hirmuista sekasotkua kun ei pääse syntymään kun rutiini toistuu päivittäin. Välillä luonnollisesti iskee niitä kausia kun EVVK mutta yleensä en kestä sekasotkun kasvamisen katsomista kuin ehdottomasti korkeintaan viikon ennen kuin on pakko tehdä asialle jotain. Tällöin siivoaminen kestääkin paljon kauemmin ja on niin rasittavaa että näitä kausia ei jo sen vuoksi kovin usein tule.
Sitten on myös niitä hommia, joita on pakko tehdä mutta joita syvästi inhoan. Näitä ovat muun muassa pyykkien ripustus kuivumaan ja vielä pahempi, niiden viikkaaminen kaappiin.
Kokeilin myös kerran kaiken pyykin silittämistä ennen kaappiin viikkaamista mutta jo muutaman kuukauden jälkeen totesin sen aivan liian rasittavaksi koska meillä tulee pyykkiä niin älyttömästi. Silitänkin vain käsitöitä tehdessä sekä juhlavaatteet tarvittaessa.
Ruoanlaitto kuuluu myös näihin pakollisiin-einiinmukaviin hommiin. Söisin mieluusti pelkkää mikroruokaa mutta eihän se käy päinsä kun on pieniä lapsia talossa. Aika usein mies hoitaa meillä ruoanlaiton ja siitä kiitollisena siivoan mukisematta keittiön hänen kokkailujensa jälkeen.
Jotkut kotityöt ovat niin karmeita että en yksinkertaisesti tee niitä koskaan tai sitten hyvin, hyvin, hyyvin harvoin. Näitä ovat esimerkiksi ikkunoiden pesu (vielä näkyy läpi, tsekataan tilanne uudelleen parin vuoden päästä) sekä mattojen tamppaus. Ensimmäisen homman tekemättä jättämistä en edes yritä puolustella, toiseen voin todeta että onneksi nykyään on niin tehokkaita imureita että tamppaamisesta on oikeastaan tullut ihan turha juttu. Omassa lapsuudessa tämä homma kuului vielä viikkosiivoukseen. Silloin se oli kyllä ihan mukavaa, kun tamppaamista sai vähän kokeilla ja loppuajan sai keskittyä mattotelineellä kiipeilyyn ja isän tai äidin huhkimisen katseluun.
Selvennykseksi vielä mainittakoon, että en tosiaankaan ole aina ollut näin maaninen siivouksen suhteen. Oli myös aika, jolloin kotini ei ollut missään mielessä esittelykelpoinen, edes lähimmille sukulaisille. En oikeastaan edes tiedä mikä tai milloin naksahti päässä mutta se oli kuitenkin joskus ennen kuin minusta tuli äiti.
Tämä touhuvimma ei rajoitu vain siivoamiseen vaan on iskostunut niin syvälle selkärankaani että se näkyy koko elämässä ja kaikessa tekemisessä. Se on osa persoonallisuutta enkä yritäkään väkisin petrata minkään tai kenenkään vuoksi, koska tiedän että vähempikin riittäisi. Minä vain olen tällainen.
Maanisuudessani koetan kuitenkin aina muistaa, että koti on elämistä varten enkä siivoakaan kenenkään viihtyvyyden kustannuksella.
Suomen Kansallisoopperan ja baletin puvustonjohtajan, Erika Turusen sanoja lainaten (Divaani 5/08):
Kodin pitää kestää tavallista elämistä ja aikaa. Liian fiini koti olisi heti pilalla, jos lattialla lojuisi vaikka satunnainen sukka.
